Hyppää sisältöön

Kevennä kylpy­huonetta

Kuvituskuva. Avoin kylpyhuoneen kaappi, jonka ympärillä hiustenkuivain, sakset, viila, suti ja muita tarvikkeita.

Kevennä kylpy­huonetta

Kylpyhuoneen kaappiin tuppaa matkan varrella kertymään monenlaista kosmetiikkaa ja erilaisia pakkauksia. Käy läpi kylppärin kaapit ja kierrätä tarpeeton kosmetiikka sekä pakkaukset koostamiemme ohjeiden avulla.

Kuvituskuva. Avoin kylpyhuoneen kaappi, jonka vieressä hiustenkuivain.

Näin kierrätät kylpyhuoneesta löytyvän kosmetiikan

Lajittele kylpyhuoneen kaapeista löytyvät roskat ja jätteet oikein: muovipakkaukset tyhjinä ja kuivina, kylmällä vedellä huuhtaistuina muovinkeräykseen, puhtaat kartonkipakkaukset kartonkikeräykseen jne. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sellaista puhtautta, joka mahdollistaa pakkausjätteen pidempiaikaisen säilytyksen kotona.

Useilla paikkakunnilla kerätään polttokelpoista jätettä tai energiajätettä, johon voidaan lajitella suurin osa kotitalouksissa päivittäin syntyvästä jätteestä, kuten likaiset muovi- ja kartonkipakkaukset.

Käytä aina tuotteet ensisijaisesti loppuun. Ja muistathan, että kierrättää voi myös kavereille! Jos esimerkiksi ostamasi hiustenhoitotuote ei sovikaan hiuksillesi, kysy olisiko kaverillasi käyttöä sille.

Ihonhoito- ja hygieniatuotteet

Deodorantit: Kierrätä muovipakkauksessa oleva roll-on-deodorantti ensisijaisesti muovinkeräykseen, katso kohta Muovipakkaukset.

Suihkedeodorantti metallitölkissä sopii tyhjänä pienmetallin keräykseen. Varmista että metallipakkaus on tyhjä, eli ei hölsky tai helise (katso kohta Aerosolit). Jos metallisessa tölkissä on tuotetta vielä jäljellä, se lajitellaan vaarallisen jätteen keräykseen. Irrota käsin irrotettavat muoviosat, kuten muovikuvut tai korkki, ja lajittele ne muovinkeräykseen. Lasinen tyhjä roll-on-pakkaus ei yleensä sovi lasinkeräykseen, sillä se on usein opaali- tai liimalasia. Lajittele poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Hammasharja on sekajätettä tai poltettavaa jätettä ja se lajitellaan kodin omaan jäteastiaan.

Rikkinäinen sähköhammasharja, katso kohta Kylpyhuoneen elektroniikka.

Kuvituskuva. Hiustenkuivain, sakset, suti, viila ja pullo.

Kosteusvoiteet itsessään ovat sekajätettä. Tyhjä muovipakkaus on ensisijaisesti muovijätettä, katso kohta Muovipakkaukset. Lasisen pakkauksen voi kierrättää, jos materiaali soveltuu kierrätettäväksi. Usein tämäntyyppisissä pakkauksissa materiaali on liimalasia, joka ei sovi lasinkeräykseen, vaan lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Kynsilakat ja kynsilakanpoistoaineet lajitellaan vaarallisen jätteen keräykseen. Tyhjä kynsilakanpoistoainepullo sopii muovinkeräykseen.

Rikkinäiset metalliset kynsileikkurit lajitellaan metallinkeräykseen.

Kynsiviila, jossa on hiekkapaperia, lajitellaan sekajätteeseen. Metalliset kynsiviilat lajitellaan metallinkeräykseen.

Vanupuikot ja vanutupot lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai vaihtoehtoisesti sekajätteeseen. Älä laita vanupuikkoja wc-pönttöön.

Keltaiseen pipoon ja villapaitaan pukeutunut nainen hymyilee ulkona. Taustalla sumeana talvinen maisema.

Hiustenhoitotuotteet

Esim. shampoot, hoitoaineet, suihkeet (huom. ei aerosolit)

Tyhjä muovipakkaus muovipakkauksessa on ensisijaisesti muovijätettä, katso kohta Muovipakkaukset. Painepakkauksessa olevat aerosolituotteet ovat vaarallista jätettä, katso kohta Aerosolit.

Meikkipussin sisältö

Huulipunat lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Meikkipakkaukset lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen. Kuitenkin, jos esimerkiksi meikkivoidetuubi on käytetty loppuun ja lähtee puhtaaksi kylmällä vedellä huuhdeltuna, se lajitellaan muovinkeräykseen.

Tyhjät muoviset luomiväripakkaukset sopivat muovinkeräykseen metalliosineen, jos muovin osuus pakkauksesta on yli 50 %.

Meikkikynät, -sienet ja -siveltimet lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Tyhjät peilittömät puuterirasiat ja niiden kannet lajitellaan muovinkeräykseen. Peililliset rasiat lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Pinsetit lajitellaan pääasiallisen (yli 50 %) materiaalin mukaan joko metallin- tai muovinkeräykseen.

Metallinen ripsentaivutin lajitellaan metallinkeräykseen. Muovinen ripsentaivutin lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Aerosolit

Esim. hiuslakat, muotovaahdot, deodorantit ym. painesuihkeet

Varmista, että pakkaus on tyhjä: Ravistele pakkausta. Pakkaus on tyhjä, jos sen sisällä ei kuulu hölskymistä, venttiilin nuppia painettaessa ei kuulu pihinää eikä ulos tule ponnekaasua tai mitään ainetta. Irrota käsin irrotettavat muoviosat, kuten muovikuvut tai korkki, ja lajittele ne muovinkeräykseen. Tyhjät pakkaukset lajitellaan pienmetallin keräykseen taloyhtiön tai ekopisteen lajittelupisteellä.

Jos tuotetta on vielä jäljellä, pakkaus lajitellaan vaarallisen jätteen keräykseen.

Kodin pesu- ja puhdistusaineet

Pyri aina käyttämään tuote loppuun. Jos tuotetta kuitenkin on vielä jäljellä, kiinnitä huomiota pakkausmerkintöihin. Osa pesu- ja puhdistusaineista voidaan luokitella vaaralliseksi jätteeksi, jolloin ne lajitellaan vaarallisen jätteen keräykseen. Lisätietoja pakkausmerkinnöistä löydät esim. Tukesin sivuilta.

Tyhjät muoviset desinfiointiainepakkaukset lajitellaan muovinkeräykseen, katso kohta Muovipakkaukset. Jos tuotetta on vielä jäljellä, se on vaarallista jätettä ja lajitellaan vaarallisen jätteen keräykseen.

Tyhjät pesuainepakkaukset lajitellaan muovinkeräykseen, katso kohta Muovipakkaukset.

Pahvinen tyhjä pyykinpesuainepakkaus lajitellaan kartonkijätteeseen. Tyhjä muovipakkaus on ensisijaisesti muovijätettä, katso kohta Muovipakkaukset. Jos tuotetta on vielä jäljellä, lajittele pakkaus poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen. Pyri kuitenkin aina käyttämään tuote loppuun.

Muovinen pyykinpesuaineen mukana ostettu pyykkipallo lasketaan osaksi pakkausta, joten se sopii lajiteltavaksi muovinkeräykseen tai vaihtoehtoisesti poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen. Jos pyykkipallo on ostettu erikseen, se lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen.

Kartonkiset ostopakkaukset

Kartonkipakkaukset kierrätetään ensisijaisesti kartonkijätteeseen ja ne sopivat usein myös poltettavaksi.

Kylpyhuoneen elektroniikka

Vanha, rikkinäinen hiustenkuivain ja muut hiusten muotoiluun tarkoitetut sähkölaitteet ja esimerkiksi rikkinäinen sähköhammasharja luokitellaan sähkölaiteromuksi. Niitä vastaanottavat sähkölaitteita myyvät liikkeet, ja voit viedä ne myös viedä oman paikkakuntasi sähköromukeräykseen. Näet vastaanottopaikat esim. täältä: www.kierratys.info

Lasipakkaukset

Poista korkit ja kannet, etiketit saavat jäädä. Lasinkeräykseen sopivat kirkkaan lasipullot. Usein kosmetiikkapakkauksissa materiaali on opaali- tai liimalasia, joka ei sovi lasinkeräykseen, vaan lajitellaan poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen. Opaalilasin tunnistaa siitä, että se on himmeää, maidonvalkoista lasia. Sitä kutsutaan usein myös maitolasiksi.

Huom. Peilejä ei lajitella lasinkeräykseen, vaan ne kierrätetään poltettavassa jätteessä tai sekajätteessä.

Muovipakkaukset

Esim. hoitoaineet, sampoot, voidepurkit yms. muut muovipakkaukset.

Muovipakkaukset lajitellaan tyhjinä ja kylmällä vedellä huuhdeltuina muovinkeräykseen, jos materiaalista yli 50 % on muovia. Jos pakkaus jää huuhtelun jälkeen likaiseksi, hävitä pakkaus poltettavan jätteen tai sekajätteen mukana.

Irrota pakkauksista korkit, kannet ja muut irtoavat osat ja laita ne keräykseen erikseen, sillä ne ovat usein keskenään eri muovilaatua. Älä laita tyhjiä muovipakkauksia sisäkkäin, sillä niiden tunnistaminen hankaloituu ja ne saattavat mennä väärään ryhmään kierrätysprosessissa. Muovipakkaukset voi kuitenkin palauttaa muovinkeräykseen muovipussiin pakattuina.

Muovinkierrätykseen sopivat sellaiset pakkaukset, joissa muovin laatua kuvaava numerotunnus on 01, 02, 04, 05, 06 tai 07. PVC-muovi (merkintä 03) ei sovi muovinkeräykseen. Numerointi ei ole pakollista pakkauksissa, joten ensisijaisesti kaikki muovipakkaukset kuuluvat muovinkeräykseen.

Mikäli muovipakkauksia ei ole mahdollista kierrättää muovikeräykseen ja paikkakunnallasi kerätään poltettavaa jätettä, voi muoviset kosmetiikkapakkaukset yleensä lajitella sellaiseksi.

Muut tuotteet

Hajuvedet, partavedet
Alkoholipitoiset hajuvedet ja partavedet ovat vaarallista jätettä eivätkä kuulu sekajätteeseen. Tyhjät lasipullot eivät sovi lasinkeräykseen, sillä ne ovat opaali- tai liimalasia – lajittele tyhjät pakkaukset poltettavaan jätteeseen tai sekajätteeseen. Älä kaada jäljellä olevaa tuotetta viemäriin.

Lääkkeet
Pahviset tyhjät lääkepakkaukset sopivat kartonkikeräykseen, muoviset tyhjät pakkaukset muovinkeräykseen ja metalliset metallinkeräykseen.

Käyttämättömiä lääkkeitä tai lääkejäämiä sisältävien pakkausten osalta on noudatettava kuntasi jätehuoltoneuvonnan antamia ohjeita. Yleensä paikallinen apteekki ottaa vastaan lääkkeet pakkauksineen. Käyttämättömiä lääkkeitä ei missään tapauksessa saa tyhjentää viemäriin.

Peilit
Rikkinäiset peilit kierrätetään poltettavassa jätteessä tai sekajätteessä.

Vanhat silmälasit
Useimmat optikkoliikkeet ottavat vanhoja silmälaseja vastaan kierrätettäväksi. Ne sopivat myös kierrätettäväksi sekajätteenä.

Materiaalimerkinnät

Muovipakkauksissa on yleensä materiaalimerkintä (1–7), jossa on kirjain- ja numeroyhdistelmä kolmion sisällä. Merkki ei ole pakollinen pakkauksissa, ja jos sitä ei löydy, voit silti palauttaa pakkauksen muovinkeräykseen.

Muovipakkausten kierrätysmerkinnät: PET, PE-HD, PVC, PE-LD, PP, PS ja O.

Kierrätykseen soveltuvat kaikki muut muovit paitsi PVC-muovi, joka on merkitty numerolla 03. PVC:tä käytetään pakkauksissa melko vähän, mutta maahantuotujen työkalujen ja lelujen pakkauksissa sitä voi joskus nähdä. Lisää tietoa eri muovilaaduista ja niiden kierrätyksestä löydät esimerkiksi Suomen Pakkauskierrätyksen sivuilta.

Säilyvyysmerkinnät

Purkki avoimella kannella. Kyljessä säilyvyysmerkintänä teksti 36M.

Tämä kuva osoittaa säilyvyyden avaamisen jälkeen, jos tuote säilyy yli 30 kk. Kyseessä on ns. PAO -merkintä (Period After Opening). Säilyvyysaika ilmoitetaan avatun pakkauksen päällä kuukausina tai vuosina. Kuukausi voidaan lyhentää M-kirjaimella.

Joissain kemikaaleissa on lainmukaiset merkinnät tuotteen vaarallisuudesta. Tästä syystä kemikaalit tulisi aina säilyttää alkuperäispakkauksessaan. Tutustu varoitusmerkintöihin Tukesin sivustolla.

Varoitusmerkit

Joissain kemikaaleissa on lainmukaiset merkinnät tuotteen vaarallisuudesta. Tästä syystä kemikaalit tulisi aina säilyttää alkuperäispakkauksessaan. Tutustu varoitusmerkintöihin Tukesin sivustolla.

Pakkausten merkinnät. Varoitusmerkki GHS07 – terveysvaara/vaarallinen otsonikerrokselle ja GHS02 – syttyvä.

Hakutulokset