Haluatko hoitaa herkkää ihoasi helposti, toimia vastuullisesti kosmetiikkavalinnoissasi ja hankkia tuotteet kätevästi läheltä? Suomessa tehdyn kasvojenhoitosarjamme luottopakit hoitavat ihoasi tehokkaasti.
LV:n kasvojenhoitosarja on aiempaakin tehokkaampi, kiitos käyttäjiemme.
– Olemme tavanneet käyttäjiämme messuilla ja alan tilaisuuksissa, joissa olemme keränneet aktiivisesti palautetta tuotteistamme. Tämän pohjalta aloimme kehittää uutta, entistä tehokkaampaa kasvojenhoitosarjaamme, kertoo LV:n tuotekehityspäällikkö Outi Tarakkamäki.
LV Korjaava yövoide sisältää muun muassa iholle tärkeää keramidia, mistä Tarakkamäki on innoissaan. Hän on halunnut jo pitkään lisätä sitä tuotteisiin, mutta aikaisemmin ei ole löytynyt tuotteeseen sopivaa keramidiyhdistettä. Keramidit vaativat normaalisti hyvin korkean valmistuslämpötilan, mutta nyt LV:n kehitystiimi löysi vegaanisen, helppokäyttöisen ja tuotannollisesti ekologisemman yhdisteen.
– Keramidia on käytetty jo pitkään esimerkiksi apteekkien ihonhoitotuotteissa, ja se on tärkeä raaka-aine atooppisen, kuivan ja herkän ihon hoidossa. Tämä tunnettu ja tutkittu raaka-aine kosteuttaa ja auttaa korjaamaan ihon omaa suojamuuria, kun sitä lisätään ihon pinnalle. Yövoidettamme voi nyt käyttää myös tehokosteuttavan naamion tapaan. Pystymme tarjoamaan hyvän, kilpailukykyisen, keramidia sisältävän voiteen kuluttajiemme käyttöön, Tarakkamäki jatkaa.
Useampaan kasvojenhoitotuotteeseen on lisätty myös kosteuttavaa hyaluronihappoa.
– Kun lisäsimme keramidia onnistuneesti yövoiteeseemme, halusimme lisätä kosteuttavia aktiiviaineita myös muihin tuotteisiimme. Hyaluronihappo on yksi tähän käyttötarkoitukseen juuri sopiva raaka-aine, sillä se sitoo itseensä suuria määriä kosteutta ja pitää siten ihon kosteutettuna pitkään.
Kaikki kasvojenhoitosarjan tuotteet ovat hellävaraisia ja dermatologisesti eli iholla ihotautilääkärien valvonnassa testattu. Tuotteet valmistetaan Heinävedellä, ja ne on kehitetty yhdessä Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa. Voiteet sopivat erityisen hyvin herkälle iholle.
– Kasvohoitosarjamme tuotteet ovat vegaanisia eli niissä ei ole käytetty eläinperäisiä aineosia tai raaka-aineita. Varmistamme myös, että käyttämämme raaka-aineet ovat vastuullisesti tuotettuja ja ostamme raaka-aineet ensisijaisesti Pohjoismaista ja Euroopasta, Tarakkamäki kertoo.
LV:n tuotekehityspäällikkö Outi Tarakkamäki esittelee kasvojenhoitosarjan tuotteet.
LV Silmänympärysvoide: kosteuttaa ja jättää ihon puuterimaisen pehmeäksi
– Silmänympärysvoiteemme koostumus on aivan ihana ja jättää ihon puuterimaisen pehmeäksi! Pitkäketjuisen sokerimolekyyli hyaluronihapon teho perustuu sen kykyyn sitoa itseensä suuria määriä kosteutta ja pitää siten iho kosteutettuna pitkään. Kosteuttavan hyaluronihapon lisäksi voide sisältää kofeiinia.
Vaikuttavat aineet: Hyaluronihappo & kofeiini.
Käyttö: Levitä kuivalle ja puhtaalle iholle aamuisin ja iltaisin, sopii myös meikin alle.
Tiesitkö? Entistä piristävämmän vaikutuksen saat, kun säilytät voidetta jääkaapissa!
LV Korjaava yövoide: Tehokosteuttaa ja toimii myös naamiona
– Halusimme lisätä yövoiteeseemme ihoa suojaavaa ja korjaavaa keramidia. Nuorella ja terveellä iholla keramidia on luonnollisesti ihon pinnalla, mutta sen määrä vähenee ikääntymisen myötä. Tunnettu ja tutkittu kosmetiikan raaka-aine lisää ihon hyvinvointia. Sokerialkoholi glyseroli on suosittu kosmetiikan raaka-aine ja lisää tuotteen kosteuttavaa vaikutusta. Uudistunut yövoiteemme imeytyy iholle entistäkin paremmin!
Käyttö: Sopii yövoiteeksi ja naamioksi. Käyttö naamiona: levitä voidetta kasvoille, anna vaikuttaa kymmenen minuuttia ja pyyhi ylimäärinen voide pois. Pikakosteuttava naamio on valmis!
Uudet vaikuttavat aineet: Keramidi & glyseroli.
Tiesitkö? Keramidin lisääminen yövoideklassikkoomme on ollut pitkäjänteisen tuotekehityksemme lopputulos. Paremman lopputuloksen löytäminen on vienyt kemisteiltämme kaksi vuotta.
LV Kosteuttava kasvovoide 48h: Pehmeä iho myös kasvojenpesun välillä
– Olemme lisänneet voiteeseen aivan uuden ainesosan: hyaluronihapon. Sen lisäksi, että voide imeytyy nopeammin ja paremmin, se kosteuttaa ihoasi jopa 48 tunnin ajan entisen 24 tunnin sijaan. Voipuusta vastuullisesti tuotettu karitevoi hoitaa ja kosteuttaa ihoa.
Käyttö: Sopii päivä- ja yövoiteeksi, myös meikin alle.
Uudet vaikuttavat aineet: Hyaluronihappo & karitevoi.
Tiesitkö? Käyttämämme karitevoi on vastuullisesti tuotettua: tuemme Afrikassa paikallisia karitevoin kerääjiä, jotka saavat maksun suoraan ilman välikäsiä.
Suojaava päivävoide SPF 20: Kosteuttaa ja suojaa auringolta
– Päivävoiteeseemme olemme lisänneet myös hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Voiteen E-vitamiini suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Aurinkosuojakerroin suojaa ihoa vahingoittavilta ja vanhentavilta UVB- ja UVA-säteiltä.
Käyttö: Sopii kaikille ihotyypeille ja meikin alle.
Vaikuttavat aineet: Hyaluronihappo & E-vitamiini
Tiesitkö? Hyaluronihappoa on luonnollisesti meidän jokaisen iholla, mutta määrä vähenee ikääntymisen myötä.
LV Kasvoseerumi: Monikäyttöinen klassikko rauhoittaa ihoa
– Erittäin pidetty LV kasvoseerumimme on ainut tuote, jonka koostumus on pysynyt täysin samana tässä tuotesarjassa. Kasvoseerumin aktiiviaineet kosteuttavat, uudistavat ja rauhoittavat ihoa. Tämä tuote myös tasoittaa ihon pintaa sekä häivyttää ryppyjä optisesti.
Käyttö: Sopii iholle sellaisenaan, tehokosteuttajaksi tai pohjustustuotteeksi meikin alle.
Vaikuttavat aineet: Allantoiini, saccharide isomerate & bisabolol
Tiesitkö? Olemme saaneet iloista palautetta, että ammattimeikkaajat käyttävät kasvoseerumia työssään sekä pikakosteuttajana että meikin pohjustustuotteena.